Yli 15 vuoden kokemus vapaasukelluksen ja harppuunakalastuksen varusteista on tehnyt hänestä alan luotetun asiantuntijan tuhansien sukeltajien avuksi.
Vapaasukellus on hyvin perinteinen laji, sillä se ei vaadi lainkaan varusteita veden alle sukeltamiseen. Monet meren läheisyydessä asuvat kansat ovat harjoittaneet sitä vaistomaisesti, ja nykyään se on kehittynyt niin harrastukseksi kuin kilpaurheiluksikin. Laji yhdistää itsehillinnän, ihmisen kykyjen tuntemisen ja yhteyden vesiympäristöön. Tämä teksti syventyy vapaasukelluksen historiaan ja sen eri puoliin.
Määritelmä
Vapaasukellus tarkoittaa vapaaehtoista hengityksen pidättämistä tietyn ajan veden alla. Harrastetasolla se mahdollistaa vedenalaisen eläimistön ja kasviston tarkkailun lähempää kuin snorklaus, joka rajoittuu pintaan tai mataliin vesiin. Vapaasukellusta harjoitetaan tyypillisesti 20–40 metrin syvyyksissä; tätä syvemmälle mentäessä kyse on urheilullisesta vapaasukelluksesta.
Laji yhdistetään usein vedenalaisiin aktiviteetteihin, kuten havainnointiin, valokuvaukseen, videointiin tai jopa tieteelliseen tutkimukseen ja kilpailuihin. Yksinkertaisesti sanottuna vapaasukellus on hengityksen pidättämistä samalla kun suoritetaan erilaisia tehtäviä veden alla.
Vapaasukelluksessa on useita eri lajeja, kuten staattinen apnea (hengityksen pidättäminen mahdollisimman pitkään liikkumatta), dynaaminen apnea (uiminen veden alla mahdollisimman pitkä matka) ja vakioapnea (sukeltaminen tiettyyn syvyyteen yhdellä hengityksellä ilman painon muuttamista tai propulsio-varusteita).
Alkuperä ja kehitys
Sana apnea juontaa juurensa kreikan kielen sanasta pnéô, joka tarkoittaa hengittämistä, ja sen eteen lisätystä kieltävästä ”a”-etuliitteestä, mikä tarkoittaa ”hengittämättä”.
Jos tarkastelemme lajin alkuperää, näyttää siltä, että jo esihistoriallisena aikana merenrantakansat käyttivät tätä tekniikkaa simpukoiden keräämiseen.
Vapaasukellus on muinainen laji, joka ulottuu tuhansien vuosien taakse. Ensimmäiset vapaasukeltajat olivat todennäköisesti metsästäjä-keräilijöitä, jotka sukelsivat etsiäkseen ravintoa, kuten simpukoita tai kaloja. Arkeologiset todisteet osoittavat, että muinaiset välimerelliset sivilisaatiot, erityisesti kreikkalaiset ja roomalaiset, harjoittivat vapaasukellusta. Paljon myöhemmin ihmiset alkoivat kerätä sieniä ja koralleja kaupallisiin tarkoituksiin.
Japanilaiset Ama-helmenkalastajat ja Kaakkois-Aasian Bajau-kansa ovat moderneja esimerkkejä perinteisistä kulttuureista, joilla on pitkä historia vapaasukelluksessa. Japanissa ja Koreassa tällaista kalastusta harjoitetaan edelleen.
Teknologiset ja tieteelliset edistysaskeleet
Vuosikymmenten saatossa vapaasukellus on hyötynyt teknologisista ja tieteellisistä edistysaskeleista, joiden avulla urheilijat ovat voineet ylittää omat rajansa entisestään.
Varusteet
Vaikka vapaasukellus perustuu pääasiassa sukeltajan fyysisten ja henkisten kykyjen harjoittamiseen, vapaasukellusvarusteilla on myös ratkaiseva rooli. Esimerkiksi neopreeniset märkäpuvut on kehitetty tarjoamaan parempi lämpöeristys, mikä mahdollistaa vapaasukeltajien pysymisen kylmässä vedessä pidempään ilman suurta kehon lämmön menetystä. Myös sukellusmaskit ovat kehittyneet hydrodynaamisemmiksi ja tarjoavat kirkkaamman näkymän veden alla.
Sukellustietokoneet
Sukellustietokoneista on tullut välttämättömiä työkaluja vapaasukeltajille. Nämä edistyneet laitteet voivat seurata parametreja, kuten syvyyttä, sukellusaikaa, sykettä ja jopa happisaturaatiota. Tämä mahdollistaa suoritusten seuraamisen reaaliajassa ja varmistaa turvallisen sukeltamisen.
Tieteellinen tutkimus
Tieteellinen tutkimus on tuonut syvempää ymmärrystä ihmiskehon fysiologisista vasteista vapaasukellukseen. Tutkimukset nisäkkäiden sukellusrefleksistä ovat esimerkiksi osoittaneet, kuinka syke hidastuu ja verisuonet supistuvat hapen säästämiseksi ja elintärkeiden elinten suojelemiseksi. Tämä tieto ei ole vain auttanut urheilijoita parantamaan suorituksiaan, vaan on myös edistänyt sukelluslääketiedettä ja vedenalaista turvallisuutta.
Ympäristönsuojelu
Vapaasukelluksella on myös tärkeä rooli meriympäristön suojelun tietoisuuden lisäämisessä. Monet ammattilais- ja harrastajavapaasukeltajat osallistuvat aktiivisesti suojelualoitteisiin. He osallistuvat vedenalaisiin siivoustalkoisiin, meriekosysteemien tutkimusprojekteihin ja kampanjoihin valtamerten suojelemiseksi. Vapaasukeltajien ja vesiympäristön välinen läheinen yhteys tekee heistä tietoisempia sen hauraudesta.
Kilpailut
Sukelluslaitteen keksiminen 1800-luvulla sinetöi lopullisesti eron vapaasukelluksen ja laitesukelluksen välillä.
Ajan myötä vapaasukellus on kehittynyt elinkeinoon perustuvasta toiminnasta urheiluksi ja virkistysmuodoksi. Viime vuosikymmeninä vapaasukelluksen suosio on kasvanut ikonisten hahmojen, kuten Jacques Mayolin ja Enzo Maiorcan, ansiosta, jotka kiinnittivät huomiota lajiin poikkeuksellisilla suorituksillaan.
Vapaasukellus oli jopa olympialaji vuonna 1900, ja toiveet sen paluusta elävät edelleen. Vapaasukeltaja Alice Modolo toi olympiatulen 40 metrin syvyydestä 18. kesäkuuta 2024 Villefranche-sur-merin lahdella.
AIDA (Association Internationale pour le Développement de l’Apnée) on asettanut vapaasukelluksen perusteet ja kehittänyt lajia tunnustettuna urheilumuotona.
Myöhemmin FFESSM on koonnut yhteen vedenalaiset harrastus- ja kilpailutoiminnot luoden oikeudellisen kehyksen koulutuksille, ohjaajille, sukeltajille, lisensseille ja kilpailuille.
Kilpailullisesta vapaasukelluksesta on tullut tunnustettu urheilulaji, jolla on useita virallisia lajeja ja kilpailuja ympäri maailmaa. Tärkeimpiä kilpailulajeja ovat:
Staattinen apnea (STA)
Tässä lajissa kilpailijoiden on pidätettävä hengitystään mahdollisimman pitkään pysyen liikkumattomina veden pinnalla. Se on puhtaan kestävyyden ja mielen hallinnan koe.
Dynaaminen apnea (DYN/DNF)
Tämä laji sisältää uimista veden alla mahdollisimman pitkälle joko räpylöillä (DYN) tai ilman (DNF). Kilpailijoiden on yhdistettävä uintitekniikka, rentoutuminen ja energiansäästö maksimoidakseen suorituksensa.
Speed endurance Apnea (S&E Apnea)
Uimahallissa suoritettava laji, jossa tavoitteena on uida mahdollisimman nopeasti tietty määrä altaan pituuksia (16 x 50 m). Palautuminen kahden sukelluksen välillä on vapaasukeltajan päätettävissä, jolloin hän hallitsee kokonaisaikansa.
Syvyyssukellus
Pystysuora köysi toimii oppaana laskeutumisessa ja nousussa. Se jakautuu useisiin lajeihin.
Vapaa sukellus (FIM)
Tässä lajissa kilpailijat laskeutuvat ja nousevat käyttäen vain ohjausköyttä ilman räpylöitä tai lisäpainoja. Se on laji, joka vaatii erinomaisen sukellustekniikan ja nosteen hallinnan.
Vakioapnea (CWT/CNF)
Kilpailijat sukeltavat tiettyyn syvyyteen joko räpylöillä (CWT) tai ilman (CNF), käyttäen vain omia voimiaan muuttamatta painoaan. Se testaa kykyä laskeutua ja nousta veden alla yhdellä hengityksellä.
Vaihtuva paino (VWT/VNF)
Sitä harjoitetaan räpylöillä tai ilman. Tavoitteena on laskeutua mahdollisimman syvälle painon avulla ja nousta takaisin omin voimin räpylöillä tai köyttä pitkin.
No limit (NLT)
Tämä on vaarallisin laji, joka tuli tunnetuksi Suuri sininen -elokuvasta, sillä siinä saavutetaan äärimmäisiä syvyyksiä. Painon viemänä vapaasukeltaja laskeutuu alas, ja nousu varmistetaan joko sukeltajan laukaisemalla laskuvarjolla tai jäykällä kellukkeella.
Katso kaikki varusteet
Tärkeimmät ennätykset
Ne mitataan joko ajassa (staattinen ja dynaaminen apnea) tai syvyydessä (muut lajit).
- Staattinen apnea: Nykyinen maailmanennätys staattisessa apneassa, happihengityksen jälkeen, on 24 minuuttia ja 3 sekuntia, ja sen haltija on espanjalainen Aleix Segura Vendrell. Ilman puhdasta happihengitystä ranskalainen Stéphane Misfud pitää hallussaan 11 minuutin ja 35 sekunnin ennätystä.
- Dynaaminen apnea: Maailmanennätys dynaamisessa apneassa räpylöillä (DYN) on 300 metriä, jonka teki puolalainen Mateusz Malina vuonna 2016. Dynaamisessa apneassa ilman räpylöitä (DNF) ennätys on 244 metriä, myös Mateusz Malinan hallussa.
- Vakioapnea: Maailmanennätys vakioapneassa räpylöillä (CWT) on 130 metriä, jonka teki venäläinen Alexey Molchanov vuonna 2019. Vakioapneassa ilman räpylöitä (CNF) ennätys on 102 metriä, haltijana uusiseelantilainen William Trubridge.
- Vapaa sukellus: FIM-maailmanennätys on 125 metriä, haltijana William Trubridge (2016). Tämä laji korostaa laskeutumis- ja nousutekniikkaa ilman räpylöitä, mikä tekee suorituksesta erityisen vaikuttavan.
- No limit -lajissa nykyinen syvyysennätys on itävaltalaisella Herbert Nitschillä, 214 metriä.
Kuuluisat vapaasukeltajat ovat auttaneet tekemään lajia tunnetuksi suorituksillaan ja mediapreesensillään. Puhumme tietysti Jacques Mayolista ja Enzo Maiorcasta, joiden kilpailu ja ystävyys loivat pohjan Suuri sininen -elokuvalle. Guillaume Nery on nostanut lajin taiteen tasolle ja todistaa vedenalaisen maailman kauneutta upeilla videoillaan, kuten Free Fall, Ocean Gravity ja One Breath Around The World, jotka on kuvattu vapaasukeltaen Julie Gautierin kanssa. Toiset ovat surullisemmin tunnettuja, kuten Loïc Leferme tai Natalia Molchanova, jotka menettivät henkensä harjoituksissa. Voimme mainita myös Stephen Keenanin, turvasukeltajan, joka kuoli pelastaessaan Alessia Zecchiniä kuuluisassa Dahabin Blue Holessa. Netflix-dokumentti ”Syvyyksissä” kunnioittaa hänen muistoaan ja muistuttaa turvallisuuden ja ohjauksen tärkeydestä.
Vapaasukelluksen vaarat
Vapaasukelluksen vaarat eivät ilmene aina vain äärimmäisissä kilpailuolosuhteissa, vaan ne voivat tapahtua milloin tahansa, kuten kokeneimpienkin vapaasukeltajien äkilliset kuolemat harjoitusten aikana osoittavat.
Muistutamme, että koskaan ei saa sukeltaa yksin, ei harjoituksissa eikä edes kuivaharjoittelussa.
- Pyörtyminen
Pyörtyminen on hapenpuutteen (hypoksian) seuraus, jonka aiheuttaa ilman puute. Hengitystarve johtuu veren CO2-tason noususta, mikä aiheuttaa supistuksia palleassa. Tämän refleksin tahallinen viivyttäminen hyperventilaation avulla lisää tajunnan menetyksen riskiä. Veri muuttuu happamaksi, ja voi ilmetä pistelyä, väsymystä ja pahoinvointia, jotka ovat pyörtymisen esioireita. Kun pyörtyminen tapahtuu veden alla, vapaasukeltaja nielaisee vettä ja voi menehtyä. Vaara on suurin nousun aikana, 7–0 metrin välillä, kun keho käyttää viimeisiä happivarastojaan. Ensimmäinen elin, johon se vaikuttaa, on aivot. Kun sukeltaja on pinnalla, kumppani puhaltaa hänen kasvoilleen muistuttaakseen hengittämisestä.
- Keuhkojen verentungos eli Bloodshift
Yli 30 metrin syvyydessä rintakehä ei voi enää puristua kasaan, vaikka sisällä vallitsee alipaine keuhkojen tilavuuden pienentyessä. Syntynyt tyhjiö on täytettävä verellä. Tämä on eräänlainen suojamekanismi sisäisten kudosten repeämiä vastaan. Tämä vaatii asteittaista sopeutumista suuriin syvyyksiin ja se on opittava vähitellen harjoittelun kautta.
- Keuhkojen ylitäyttö (Carpe)
Tahallinen ylitäyttö on riskialtista, koska se lisää keuhkojen tilavuutta rintakehässä ja aiheuttaa siten ylipaineen keuhkoihin.
Kudosvaurioiden ja repeämien riski kasvaa, kun ilmakuplia pääsee verenkiertoon:
- keuhkorakkuloiden tasolla: ilmaembolian riski
- keuhkojen ja sydämen välissä: välikarsina
- keuhkon ja sen suojakalvon välissä: keuhkopussin repeämä eli ilmarinta
- ihon alla: ihonalainen emfyseema.
Vapaasukelluksen historia flirttailee ihmisen rajojen kanssa yhdistäen muinaiset tekniikat ja modernit saavutukset. Tämä laji kehittyy jatkuvasti ja työntää rajoja sille, mitä ihmiset voivat saavuttaa veden alla. Olipa kyse urheilusta, tieteellisestä tutkimuksesta tai vedenalaisten ihmeiden tutkimisesta, vapaasukellus pysyy syvälle juurtuneena historiaamme ja suhteeseemme vesiympäristöön.
Tutustu kattavaan vapaasukellusoppaaseemme
Jaa tämä artikkeli
